Nimeke- ja vastuullisuusmerkintö Käyttäytymistietoon pohjautuva politiikka: johdatus käyttäytymistä koskevan tiedon hyödyntämiseen
Julkaistu Demos Helsinki; Helsingin yliopisto ; Valtioneuvoston kanslia. Helsinki: 2021
SAB-luokituskoodi
Muu luokituskoodi
Ulkoasutiedot 44 s. Elektroninen aineisto PDF
Yleinen huomautus Julkaisu on työstetty osana Käyttäytymistietoon perustuva politiikka -hanketta (2019-2021), joka on Suomen Kulttuurirahaston rahoittama Argumenta-hanke.
Huomautus sisällöstä, tiivistelmä tms. "Käyttäytymistietoon pohjautuva politiikka: Johdatus käyttäytymistä koskevan tiedon hyödyntämiseen” tutustuttaa lukijan käyttäytymisen huomioinnin tärkeyteen yhteiskunnallisessa päätöksenteossa, tarjoaa keinoja huomioida käyttäytymistekijöitä, sekä esittelee tapoja toteuttaa vuoropuhelua tieteentekijöiden ja asiantuntijoiden kanssa. Julkaisu on työstetty osana Käyttäytymistietoon perustuva politiikka -hanketta (2019-2021), joka on Suomen Kulttuurirahaston rahoittama Argumenta-hanke. Kirjanen pohjautuu hankkeessa toteutettujen symposiumien esityksille ja keskusteluille. Lisäksi työkirjan kokoamisen tueksi on järjestetty kaksi työpajaa, hankkeen asiantuntijatyöryhmälle ja sidosryhmille.
Asiasana
Elektronisen aineiston sijainti ja käyttö (URI) https://julkaisut.valtioneuvosto.fi/handle/10024/163383 Linkki verkkoaineistoon
*000 am a a
*00115281
*007cr |
*008 |2021 fi e| ||| 0|fin||
*019 $bga,la,na
*020 $qPDF
*041 $afin
*084 $a32$2ykl
*24510$aKäyttäytymistietoon pohjautuva politiikka:$bjohdatus käyttäytymistä koskevan tiedon hyödyntämiseen /
*264 $aHelsinki:$bDemos Helsinki; Helsingin yliopisto ; Valtioneuvoston kanslia.$c2021
*300 $a44 s.
*300 $aElektroninen aineisto
*300 $fPDF
*500 $aJulkaisu on työstetty osana Käyttäytymistietoon perustuva politiikka -hanketta (2019-2021), joka on Suomen Kulttuurirahaston rahoittama Argumenta-hanke.
*520 $a"Käyttäytymistietoon pohjautuva politiikka: Johdatus käyttäytymistä koskevan tiedon hyödyntämiseen” tutustuttaa lukijan käyttäytymisen huomioinnin tärkeyteen yhteiskunnallisessa päätöksenteossa, tarjoaa keinoja huomioida käyttäytymistekijöitä, sekä esittelee tapoja toteuttaa vuoropuhelua tieteentekijöiden ja asiantuntijoiden kanssa. Julkaisu on työstetty osana Käyttäytymistietoon perustuva politiikka -hanketta (2019-2021), joka on Suomen Kulttuurirahaston rahoittama Argumenta-hanke. Kirjanen pohjautuu hankkeessa toteutettujen symposiumien esityksille ja keskusteluille. Lisäksi työkirjan kokoamisen tueksi on järjestetty kaksi työpajaa, hankkeen asiantuntijatyöryhmälle ja sidosryhmille.
*650 7$apolitiikka$2yso/fin$0http://www.yso.fi/onto/yso/p454
*650 7$apäätöksenteko$2yso/fin$0http://www.yso.fi/onto/yso/p8743
*650 7$atieteentekijät $2yso/fin$0http://www.yso.fi/onto/yso/p39409
*650 7$akäyttäytyminen$2yso/fin$0http://www.yso.fi/onto/yso/p3625
*85640$uhttps://julkaisut.valtioneuvosto.fi/handle/10024/163383$yLinkki verkkoaineistoon
^
Tästä teoksesta ei ole arvioita.
Näpäytä
kun haluat kirjoittaa ensimmäisen arvion.