Hylly
Henkilönnimi
Nimeke- ja vastuullisuusmerkintö Vuorovaikutus teknologia työyhteisössä : teknologiavälitteinen vuorovaikutus virtuaalitiimeissä ja työyhteisön sosiaalisessa mediassa
Julkaistu Jyväskylän yliopisto, Jyväskylä : 2020.
SAB-luokituskoodi
Muu luokituskoodi
Ulkoasutiedot
Sarjamerkintö ei-lisäkirjausmuodossa JYU dissertations, ISSN 2489-9003 ; 287
Huomautus sisällöstä, tiivistelmä tms. Vuorovaikutus teknologiasta on tullut erottamaton osa asiantuntijatyöyhteisöjen viestintäympäristöjä. Monenlaiset alustat mahdollistavat ja tekevät näkyväksi vuorovaikutus ta niin koko organisaation laajuisesti kuin kohdennetummin, esimerkiksi tiimeissä. Teknologiavälitteistä vuorovaikutus ta vaihtelevissa konteksteissa ja monipuolisin teoreettisin viitekehyksin tarkastellessa on mahdollista ymmärtää alustarajat ylittäviä vuorovaikutuksen ilmiöitä, mekanismeja ja erityispiirteitä. Tällaisen tutkimusotteen avulla voidaan paitsi osallistua ajankohtaiseen tieteelliseen ja teoreettiseen keskusteluun, myös tuottaa tietoa vuorovaikutus teknologiaa hyödyntäville yksilöille ja yhteisöille. Tämän väitöskirjan tavoitteena on ymmärtää ja kuvata sekä vuorovaikutus teknologiaan liittettyjä merkityksiä että teknologiavälitteisen vuorovaikutuksen ominaispiirteitä. Tutkimuksen keskeisenä kontekstina ovat virtuaalitiimien ryhmätyöalustat ja työyhteisön sosiaalinen media (TSM). Väitöskirja koostuu neljästä itsenäisestä empiirisestä tutkimusartikkelista. Tutkimusta varten on havainnoitu yhteensä kahdeksaa tiimitapaamista neljästä virtuaalitiimistä ja haastateltu 49:ää asiantuntijatyötä tekevää työyhteisön jäsentä. Väitöskirja ja sen tulokset nojaavat kehysanalyysin, yksityisyyden hallinnan, teknologian affordanssien ja sosiaalisen pääoman teoreettisiin viitekehyksiin. Tutkimuksen tulokset osoittavat vuorovaikutus teknologian olevan merkityksellinen yhteinen tila, jossa asiantuntijatyötä tekevät voivat ilmaista tunteita, jakaa tietoa ja hallita suhdeverkostoja. Vuorovaikutus teknologiaan liitetään moninaisten mahdollisuuksien lisäksi erilaisia rajoittavia tekijöitä, jotka haastavat käsitystä sosiaalisten alustojen yksiselitteisestä vaikutuksesta työyhteisöissä. Teknologia näyttäytyy tulosten valossa viestintäympäristönä, joka alustasta riippuen asettaa jonkinlaisia reunaehtoja vuorovaikutukselle. Vuorovaikutus teknologia ei kuitenkaan määritä tai rajaa vuorovaikutus ta, vaan muovautuu, näyttäytyy ja värittyy sen kautta. Teknologiavälitteisen vuorovaikutuksen ominaispiirteet kuvastavat työyhteisöä teknologian ominaisuuksia vahvemmin. Koska teknologia itsessään ei siis ole kaiken parantava ihmelääke, saati tuhoava luonnonvoima, korostavat väitöskirjan tulokset juuri vuorovaikutuksen ilmiöihin keskittyvän tutkimuksen tärkeyttä. [showless]
Asiasana - Kontrolloimaton
Elektronisen aineiston sijainti ja käyttö (URI) http://urn.fi/URN:ISBN:978-951-39-8301-7 Linkki verkkoaineistoon
ISBN
*00003739nam a22003854a 4500
*00114665
*00520201106111849.0
*007cr||||||||||||
*008200930s2020\\\\xx\|||||s||d||||||||fin|c
*019 $bga,la,na
*020 $a978-951-39-8301-7
*035 $a27458
*035 $a(PLib-conv)0000027458
*0410 $afin
*084 $a36.13$2ykl
*1001 $aLaitinen, Kaisa.
*24510$aVuorovaikutus teknologia työyhteisössä :$bteknologiavälitteinen vuorovaikutus virtuaalitiimeissä ja työyhteisön sosiaalisessa mediassa /$cKaisa Laitinen.
*260 $aJyväskylä :$bJyväskylän yliopisto,$c2020.
*300 $aPDF.
*300 $a96 s.
*4901 $aJYU dissertations,$x2489-9003 ;$v287
*520 $aVuorovaikutus teknologiasta on tullut erottamaton osa asiantuntijatyöyhteisöjen viestintäympäristöjä. Monenlaiset alustat mahdollistavat ja tekevät näkyväksi vuorovaikutus ta niin koko organisaation laajuisesti kuin kohdennetummin, esimerkiksi tiimeissä. Teknologiavälitteistä vuorovaikutus ta vaihtelevissa konteksteissa ja monipuolisin teoreettisin viitekehyksin tarkastellessa on mahdollista ymmärtää alustarajat ylittäviä vuorovaikutuksen ilmiöitä, mekanismeja ja erityispiirteitä. Tällaisen tutkimusotteen avulla voidaan paitsi osallistua ajankohtaiseen tieteelliseen ja teoreettiseen keskusteluun, myös tuottaa tietoa vuorovaikutus teknologiaa hyödyntäville yksilöille ja yhteisöille. Tämän väitöskirjan tavoitteena on ymmärtää ja kuvata sekä vuorovaikutus teknologiaan liittettyjä merkityksiä että teknologiavälitteisen vuorovaikutuksen ominaispiirteitä. Tutkimuksen keskeisenä kontekstina ovat virtuaalitiimien ryhmätyöalustat ja työyhteisön sosiaalinen media (TSM). Väitöskirja koostuu neljästä itsenäisestä empiirisestä tutkimusartikkelista. Tutkimusta varten on havainnoitu yhteensä kahdeksaa tiimitapaamista neljästä virtuaalitiimistä ja haastateltu 49:ää asiantuntijatyötä tekevää työyhteisön jäsentä. Väitöskirja ja sen tulokset nojaavat kehysanalyysin, yksityisyyden hallinnan, teknologian affordanssien ja sosiaalisen pääoman teoreettisiin viitekehyksiin. Tutkimuksen tulokset osoittavat vuorovaikutus teknologian olevan merkityksellinen yhteinen tila, jossa asiantuntijatyötä tekevät voivat ilmaista tunteita, jakaa tietoa ja hallita suhdeverkostoja. Vuorovaikutus teknologiaan liitetään moninaisten mahdollisuuksien lisäksi erilaisia rajoittavia tekijöitä, jotka haastavat käsitystä sosiaalisten alustojen yksiselitteisestä vaikutuksesta työyhteisöissä. Teknologia näyttäytyy tulosten valossa viestintäympäristönä, joka alustasta riippuen asettaa jonkinlaisia reunaehtoja vuorovaikutukselle. Vuorovaikutus teknologia ei kuitenkaan määritä tai rajaa vuorovaikutus ta, vaan muovautuu, näyttäytyy ja värittyy sen kautta. Teknologiavälitteisen vuorovaikutuksen ominaispiirteet kuvastavat työyhteisöä teknologian ominaisuuksia vahvemmin. Koska teknologia itsessään ei siis ole kaiken parantava ihmelääke, saati tuhoava luonnonvoima, korostavat väitöskirjan tulokset juuri vuorovaikutuksen ilmiöihin keskittyvän tutkimuksen tärkeyttä. [showless]
*653 $aTYÖELÄMÄ
*653 $aTYÖNSOSIOLOGIA
*653 $aTYÖNTEKIJÄT
*653 $aTYÖOLOT
*653 $aTEKNOLOGIA
*653 $aVUOROVAIKUTUS
*653 $aVIESTINTÄ
*653 $aVIRTUAALIYHTEISÖT
*653 $aVIRTUAALIYMPÄRISTÖ
*653 $aSOSIAALINEN MEDIA
*8102 $aJYU dissertations,$x2489-9003 ;$v287
*852 $h36.13$cLAITINEN
*85640$uhttp://urn.fi/URN:ISBN:978-951-39-8301-7$yLinkki verkkoaineistoon
*979 $a0000027458
*999 $aMikroMarc$b[Electronic material]$x26
^
Tästä teoksesta ei ole arvioita.
Näpäytä
kun haluat kirjoittaa ensimmäisen arvion.
Kuvausta ei toistaiseksi saatavana