Hylly
Henkilönnimi
Nimeke- ja vastuullisuusmerkintö Digitaalisten ihmistieteiden keskus HELDIG profiloi Helsingin yliopiston humanistisia aloja
Julkaistu
Ulkoasutiedot
Sarjamerkintö ei-lisäkirjausmuodossa Tieteessä tapahtuu, ISSN 0781-7916 ; 39(1)
Huomautus sisällöstä Suomen Akatemian vuonna 2015 käynnistyneen Profi-ohjelman tavoitteena on ollut ”tukea ja nopeuttaa yliopistojen strategioiden mukaista profiloitumista tutkimuksen laadun kehittämiseksi”. Ohjelman avulla on eri yliopistoissa vahvistettu merkittävällä tavalla valittuja kokonaisuuksia, vähennetty tieteenalojen sisäistä pirstaleisuutta sekä edistetty monitieteellistä ja tieteidenvälistä yhteistyötä niin yliopistojen sisällä kuin kansallisella tasolla yliopistojen välillä. Profi-ohjelman 2. vaiheessa vuonna 2016 käynnisti toimintansa Helsingin yliopistossa uusi digitaalisten ihmistieteiden (Digital Humanities, DH) keskus HELDIG – Helsinki Centre for Digital Humanities. Profi2-rahoitusvaiheen päättyessä 31.12.2020 keskuksen toiminta siirtyy osaksi yliopiston normaalia toimintaa. Artikkelissa luon katsauksen kokemuksiin keskuksen toiminnan käynnistämisessä erityisesti humanististen alojen ja tietojenkäsittelytieteen näkökulmasta.
Asiasana
Asiasana - Kontrolloimaton
Sarjalisäkirjaus - yhtenäistetty nimeke Tieteessä tapahtuu, 0781-7916 ; 39(1)
Elektronisen aineiston sijainti ja käyttö (URI) https://journal.fi/tt/article/view/102658 Linkki verkkoaineistoon
*000 ab a ar
*00115148
*008 s2021||||fi |||||||||||||||||fin||
*041 $afin
*1001 $aHyvönen, Eero.
*24510$aDigitaalisten ihmistieteiden keskus HELDIG profiloi Helsingin yliopiston humanistisia aloja /$cEero Hyvönen
*260 $c2021
*300 $as. 13-21.
*300 $a(pdf)
*4901 $aTieteessä tapahtuu,$x0781-7916 ;$v39(1)
*505 $aSuomen Akatemian vuonna 2015 käynnistyneen Profi-ohjelman tavoitteena on ollut ”tukea ja nopeuttaa yliopistojen strategioiden mukaista profiloitumista tutkimuksen laadun kehittämiseksi”. Ohjelman avulla on eri yliopistoissa vahvistettu merkittävällä tavalla valittuja kokonaisuuksia, vähennetty tieteenalojen sisäistä pirstaleisuutta sekä edistetty monitieteellistä ja tieteidenvälistä yhteistyötä niin yliopistojen sisällä kuin kansallisella tasolla yliopistojen välillä. Profi-ohjelman 2. vaiheessa vuonna 2016 käynnisti toimintansa Helsingin yliopistossa uusi digitaalisten ihmistieteiden (Digital Humanities, DH) keskus HELDIG – Helsinki Centre for Digital Humanities. Profi2-rahoitusvaiheen päättyessä 31.12.2020 keskuksen toiminta siirtyy osaksi yliopiston normaalia toimintaa. Artikkelissa luon katsauksen kokemuksiin keskuksen toiminnan käynnistämisessä erityisesti humanististen alojen ja tietojenkäsittelytieteen näkökulmasta.
*650 7$ahumanistiset alat$0http://www.yso.fi/onto/yso/p28126$2yso/fin
*650 7$aihmistieteet $0http://www.yso.fi/onto/yso/p3494$2yso/fin
*650 7$adigitaaliset ihmistieteet $0http://www.yso.fi/onto/yso/p28220$2yso/fin
*653 $aHelsingin yliopisto
*830 0$aTieteessä tapahtuu,$x0781-7916 ;$v39(1)
*852 $hSA-Tieteessä tapahtuu
*85640$uhttps://journal.fi/tt/article/view/102658$yLinkki verkkoaineistoon
^
Tästä teoksesta ei ole arvioita.
Näpäytä
kun haluat kirjoittaa ensimmäisen arvion.